SoleusProteor Ruskeasuon ja Espoon toimipisteistämme saa sekä lapsille että aikuisille teetettäviä yksilöllisiä mittatilauspainevaatteita (bodyja, housuja, shortseja, paitoja, liivejä, sukkia, hihoja ja hanskoja).
Lymed Sense -neurologisia painevaatteita käytetään esimerkiksi hypotonisten, CP-vammaisten, EDS- potilaiden, autistien, halvaus- ja pareesipotilaiden yksilöllisessä kuntoutuksessa sekä myös kroonisen kivun hoitoon ja hallintaan (mm. CRPS). Neurologisten painevaatteiden toiminta perustuu asento- ja liikeaistia voimistaviin vaikutuksiin, stimulaatiohoitoon sekä syvätunnon vahvistamiseen.
Painehanskoja ja hihoja voidaan valmistaa mm. käsien puremisen estämiseen, jolloin niihin voidaan tehdä erilaisia vahvistuksia tuotteen kestävyyden parantamiseen.
Painevaatteita mitoitettaessa huomioidaan asiakkaiden erilaiset tarpeet ja asuihin on toteutettavissa erilaisia painearvoja kehon eri alueille. Hoitavan yksikön suosituksen mukaisesti tai yksilöllisellä tarveharkinnalla on painevaatteisiin mahdollista valmistaa lisäominaisuuksia.
Painevaatteisiin voidaan valmistaa erilaisia vahvistuksia tuplakankailla tai vahvemmilla materiaaleilla mm. lievää skolioosia tai selän flexio- taipumusta hillitsemään. Painevaatteet voidaan valmistaa erilaisin kiinnitysvaihtoehdoin (vetoketjut, hakaset, tarranauhat tai nepparit).
Kysy ammattilaisiltamme erilaisista painevaatteiden vaihtoehdoista.
Varaa aika kompressiotuotteen mitoitukseen sinua parhaiten palvelevalta SoleusProteorin apuvälineklinikalta:
Ruskeasuo
Tenholantie 10, vaihde 029 3400 660
Espoo
Bertel Jungin aukio 9 A, vaihde 029 3400 640