Tukisukat ja lääkinnälliset hoitosukat

Lääkinnällisiä hoitosukkia käytetään verenkiertohäiriöiden hoidossa veren takaisinvirtauksen tukemiseen. Oireina voi esiintyä turvotusta, kipua tai paineen tunnetta jaloissa. Kompressiohoidolla pyritään myös laskimoverenkierron vajaatoiminnasta johtuvien kudosmuutosten estämiseen tai korjaamiseen. 

Lymfaattisen turvotuksen kompressiohoidon aiheita ovat sekä primääriset- että sekundääriset lymfedeemat. Kompressiohoidosta on hyötyä myös lipedeeman hoidossa eli symmetrisen rasvan jakautumishäiriön hoidossa. Lääkinnällisillä hoitosukilla lisätään kudoksen painetta, jolloin nesteen imeytyminen lymfateihin lisääntyy. Tämän seurauksena turvotus ja kipu vähenevät. 

 

LÄÄKINNÄLLISTEN HOITOSUKKIEN MALLIT JA MATERIAALIT 

Lääkinnällisiä hoitosukkia on neljää eri puristusluokkaa. Puristusluokka 1 on ns ennaltaehkäisevä, lievien oireiden hoitoon tarkoitettu luokka. Puristusluokka 2 on hoidollinen luokka. Puristusluokan 3-4 sukilla hoidetaan vaikeaa turvotusta ja säärihaavaa. Puristusluokan 4 käyttö on kuitenkin harvinaista. Puristusluokan valinta perustuu hoidettavan alueen oireisuuden lisäksi asiakkaan toimintakykyyn, yksilölliseen puristuksensietokykyyn ja kokonaisterveydentilaan. Puristusluokan määrittää hoitava lääkäri. 

Lääkinnällisiä hoitosukkia valmistetaan erilaisista materiaaleista ja niitä on saatavilla useita eri malleja, pituuksia ja värejä. Polvi-, puolireisi- ja reisipituisia perusmalleja saa sekä umpinaisella että avonaisella kärjellä. Sukkien yläosaan voidaan lisätä silikonireunus varmistamaan sukan ylhäällä pysyminen. Valikoimaamme kuuluvat myös sukkahousut, legginssit, caprit ja bermudat.  

Pyörökudotut/-neulotut sukat ovat saumattomia. Niitä saa sekä standardikokoisina, että mittatilaustyönä valmistettuina. Volyymimuutokset ja asteittainen keveneminen toteutetaan silmukkakokoa muuttamalla. Pyörökudotuissa/-neulotuissa sukissa on suurempi lepopaine ja pienempi aktiivipaine. Saatavana kompressioluokissa 1-3. 

Laakakudotut/-neulotut sukat hankitaan pääsääntöisesti mittojen mukaan valmistettuina. Ne toimivat hyvin lymfaattisen turvotuksen hoidossa, koska soveltuvat suuriin ympärysmittojen muutoksiin. Volyymimuutokset ja asteittainen keveneminen toteutetaan silmukoiden määrää muuttamalla. Laakakudotuissa/-neulotuissa sukissa on pienempi lepopaine ja suurempi aktiivipaine. Saatavana kompressioluokissa 1-4. Laakakudottuihin/-neulottuihin sukkiin mahdollisuus tehdä yksilöllisellä tarveharkinnalla lisäominaisuuksia, kuten esim vetoketju tai anatominen muotoilu. 

 

MITANOTTO JA SOVITUS 

Hoitosukkien sopivuuden ja hoidon onnistumisen edellytyksenä ovat oikein ja huolella otetut mitat. Mitat otetaan yleensä aamupäivän aikana, jolloin mahdollinen turvotus on vähäisimmillään. Hoitotuloksen kannalta on olennaista, että kompressiotuotteen mitoitus on oikea ja ajantasainen. Siksi on tärkeää tarkistaa mitat aina uutta tuotetta hankittaessa tai jos sukat tuntuvat liian tiukalta tai löysältä. Sukkien puristusvoima ja elastisuus säilyvät päivittäisessä käytössä hyvänä noin 4-6 kuukautta ja ne täytyy uusia aina kun ne ovat menettäneet puristusvoimansa. Yksilöllisesti mitoitetut sukat luovutetaan asiakkaalle pääsääntöisesti mitanoton ja sovituksen jälkeen, mittatilauksena valmistettuina niiden toimitusaika on 1 – 3 viikkoa. 

Kompressiohoidon onnistumisen takaamiseksi tarjoamme aina henkilökohtaisen opastuksen hoitosukkien pukemiseen, riisumiseen sekä käytönopastukseen. Tarvittaessa ohjaamme asiakkaillemme käytönopastuksen hoitosukkien pukemiseen ja riisumiseen lisäapuvälineillä. 

 

KOMPRESSIOTUOTTEIDEN KÄYTTÖOHJEITA 

Kompressiotuotteiden käyttö aloitetaan tarvittaessa vähitellen, jotta keholle jää aikaa tottua puristukseen ja sen vaikutuksiin. Kompressiotuotteet puetaan päälle mahdollisimman pian heräämisen jälkeen, jolloin turvotus on vähäisimmillään. Tahmeapintaiset kumihanskat ja erilaiset pukemisen ja riisumisen apuvälineet helpottavat merkittävästi sukkien päälle laittamista ja pois ottamista. 

Kompressiotuotteet pestään päivittäin joko käsin tai koneessa hienopesuohjelmalla 40 °C. Tuotteiden päivittäinen pesu on tärkeää, sillä se palauttaa hoitotehon ja pidentää käyttöikää. Pesussa ei saa käyttää huuhtelu-, tahranpoisto-, eikä valkaisuaineita. Tuotteet kuivataan huoneenlämmössä liiallista venyttämistä välttäen.  

Huom! Mitanotot ajanvarauksella!

Varaa aika kompressiotuotteen mitoitukseen sinua parhaiten palvelevalta SoleusProteorin apuvälineklinikalta: 

Ruskeasuo 
Tenholantie 10, vaihde 029 3400 660

Espoo 
Bertel Jungin aukio 9 A,  vaihde 029 3400 640

Ruskeasuo
Tenholantie 10 B, vaihde 029 3400 660.

Lahti 
Vesijärvenkatu 8, vaihde 029 3400 650.